”THL aliarvioi koronan voiman”
Verkkouutisissa aprikoidaan oikeutetusti THL muuttuneita arvioita.
Verkkouutisissa aprikoidaan oikeutetusti THL muuttuneita arvioita.
Oman koulun merkitys on kylälle tai kaupunginosalle suuri. Salossa pohditaan aiheesta millä tavoin palveluverkkoa mukautetaan taloudellisesti ja toiminnallisesti kestävälle tasolle. Virkamiesten ja työryhmien valitsema linja on kuitenkin ollut hyvin yksipuolinen. Kyseessä on seiniin keskittyvä visio, joka ei huomioi riittävästi Salon maantieteellistä kokoa. Kokoomus etsii ratkaisua, jossa huomioidaan koko kaupungin elinvoimaisuus. Taloustutkimuksen tutkimuksessa salolaiset pitävät merkittävimpänä…
Tänään illalla (23.3.2020) kokoontunut Salon kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kahdesta henkilöstöä koskevasta toimenpiteestä koronavirustilanteeseen liittyen. Palkanmaksun keskeytys Kaupunginhallitus hyväksyi seuraavien palvelujen ja yksiköiden toiminnan sulkemisen ja/tai supistamisen koronaviruksen aiheuttaman tilanteen ja aluehallintoviraston sekä valtioneuvoston antamien määräysten johdosta: kansalaisopisto, musiikkiopisto, museot, kirjastot, kirjastoautot, uimahalli ja muut urheilutilat, nuorisotilat, liikuntapalvelut, vanhusten päivätoiminta, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset. Lisäksi koulujen…
Kannamme huolta epävarmuuden ja epätoivon keskellä elävistä yrittäjistä sekä yritysten työntekijöistä, jotka pelkäävät työpaikkojensa puolesta. Vaikka terveys onkin juuri nyt etusijalla, yrityksiä tarvitaan kriisin jälkeisessä uudelleen rakentamisessa.
Yritykset ovat todellisissa vaikeuksissa jo nyt, vaikka Koronasta johtuva poikkeustilanne on vasta aluillaan. Yhteiskunnan on pohdittava kaikki mahdolliset keinot yritysten tukemiseksi vaikean tilanteen yli. Kaupungin tasolla pystytään tekemään tiettyjä helpotuksia, mutta taloudelliset rahkeet eivät mitenkään riitä tukemaan yrittäjien tilannetta riittävästi. Nyt tarvitaan valtiolta merkittävää suoraa taloudellista tukea yrityksillemme.
Kokoomuksen Markku Eestilän mukaan viranomaisten syyttely ei paranna tautitilannetta. – Mahtaakohan vastuun pallottelu ja eri viranomaisten syyttely kovin paljon muuttaa tautitilannetta? Yleensä kai on niin, että valta ja vastuu kulkevat samassa paketissa, kokoomuksen kansanedustaja Markku Eestilä katsoo. Kansanedustaja viittaa Facebookissa Ilta-Sanomien tästä löytyvään uutiseen, jonka mukaan Suomeen riskialueilta palanneita ei ohjeistettu paluunsa jälkeen tarpeeksi selkeästi kotikaranteeniin. Epäselvyyttä on ollut siitä,…
Salon kaupungin talous kyntää syvällä. Tilanne on heikentynyt äkillisesti muun kuntakentän mukana. Verotulojen määrä on huomattavasti ennakoitua alhaisempi. Lisäksi menopuolella ikäviä yllätyksiä ovat tuoneet esimerkiksi erikoissairaanhoidon kasvaneet kustannukset. Salossa henkilöstömenot ovat kasvaneet jatkuvasti, vaikka väestö on viime vuosina vähentynyt n. 3000:n asukkaan verran. Päättäjän näkökulmasta tilannetta hankaloittaa entisestään talouden vaikea ennustettavuus. Näyttää siltä, että Salon…
Kokoomuksen valtuustoryhmä on käsitellyt esitettyjä kouluratkaisuja oppimisympäristöselvitykseen liittyen. Poliittisten ryhmien välillä on myös käyty ensimmäiset neuvottelut. Kokoomuksen valtuustoryhmän enemmistö ei hyväksy esitettyä ratkaisukokonaisuutta ja näkee sen varsin yksipuolisena Salon kehittämisen näkökulmasta. Salon taloustilanteessa jokaisen vastuullisen päättäjän tulisi ymmärtää, että myös kouluratkaisuja tarvitaan, joten valmisteluun täytyy löytää uusia vaihtoehtoja. Kokoomus järjesti avoimen keskustelutilaisuuden kuntalaisille oppimisympäristöihin liittyen,…
Petteri Orpo vieraili Salossa keskustelemassa Salon vetovoimatekijöistä ja imagosta.
Salon kokoomuksen valtuustoryhmä on järjestäytynyt. Valtuustoryhmän johdossa puheenjohtajana jatkaa alkavalla valtuustokaudella Arttu Karhulahti. Varapuheenjohtajaksi valittiin Anna-Leena Yli-Jama ja sihteeriksi uusi valtuutettu Kalle Räike. – Ei voi muuta kuin nöyrästi kiittää kokoomusväkeä luottamuksesta. Tässä ei nyt ehditä jäädä laakereille lepäämään. Kuntavaalien siirtäminen aiheutti sen, että itseasiassa uudella valtuustolla alkaa olemaan jo hieman kiire. Luottamuspaikkaneuvottelut käynnistyvät muiden…
Sisällön loppu
Sisällön loppu
Sivustolla käytetään evästeitä kävijäseurantaan.