Uusia näkökulmia valmisteluun
Kokoomuksen valtuustoryhmä on käsitellyt esitettyjä kouluratkaisuja oppimisympäristöselvitykseen liittyen. Poliittisten ryhmien välillä on myös käyty ensimmäiset neuvottelut. Kokoomuksen valtuustoryhmän enemmistö ei hyväksy esitettyä ratkaisukokonaisuutta ja näkee sen varsin yksipuolisena Salon kehittämisen näkökulmasta. Salon taloustilanteessa jokaisen vastuullisen päättäjän tulisi ymmärtää, että myös kouluratkaisuja tarvitaan, joten valmisteluun täytyy löytää uusia vaihtoehtoja.
Kokoomus järjesti avoimen keskustelutilaisuuden
kuntalaisille oppimisympäristöihin liittyen, jossa pohdittiin hyvässä hengessä
ja reilusti perustellen näkökulmia ongelman ratkaisemiseksi. Paikalla oli
erityisen vahva edustus ”kyläläisiä”. Otimme esiin tilaisuudessa, että olisiko
mahdollista löytää asiaan ratkaisu, jossa pystyttäisiin huomioimaan paremmin
sekä taloudelliset haasteet että kylien elinvoimaisuus. Olemme keskustelleet jo
aiemmin ryhmässämme Pienten lasten koulun mallista, josta oli puhetta myös
keskustelutilaisuudessamme.
Ehdotamme, että tutkittaisiin miten Salossa toimisi 1.-2. luokan koulun
yhdistäminen päiväkodin yhteyteen lakkautusvaarassa olevien koulujen osalta. Mallissa
esiopetus ja alkuopetus(1.-2.lk) voitaisiin opettaa joustavana kokonaisuutena ja
lähipalveluna kylällä. Salossa on hyviä kokemuksia mallista Pajulan koulun ja
Isohärjänmäen yhteistyön muodossa takavuosilta. Tällä ratkaisulla tekisimme
vahvan panostuksen koulutaipaleen tärkeimmillä ensimmäisillä askelilla.
Keskustelutilaisuudessa saimme vahvan viestin kuntalaisilta työrauhan merkityksestä kyläkoululle ja alueen kehittymiselle. Meidän täytyisi pystyä kääntämään kylät vahvuudeksemme jatkuvan ”näivettämiskeskustelun” sijaan. On vaikea kuvitella turkulaisen perheen muuttavan Saloon keskustan viihtyvyyden vuoksi, mikäli työpaikat ovat Turussa. Edullinen asunto lämminhenkisestä kyläyhteisössä hyvien kulkuyhteyksien ja palveluiden äärellä olisi todennäköisempi syy.
Oli aivan mahtavaa kuulla, että me salolaiset olemme ylpeitä upeasta kaupungistamme. Meidän täytyy viestittää tästä asiasta entistä vahvemmin myös ulospäin. Moni yritys potee jo nyt Salossa työntekijäpulaa. Meillä on tarjota edullista asumista, työtä ja hyviä peruspalveluita. Urheilupuisto hakee vertaistaan puhumattakaan kauniista lähiluonnosta jokien, järvien ja meren Salossa.
Arttu Karhulahti valtuustoryhmän puheenjohtaja (kok.)
Anna-Leena Yli-Jama valtuustoryhmän varapuheenjohtaja (kok.)
julkaistu Salon Seudun Sanomissa 19.1.2020